Vaalit

Kuntavaaliehdokkaiden koulutusta virtuaalisesti

Koivukylän Sosialidemokraattien kuntavaaliehdokkaat kokoontuivat loppiaisena Zoomiin koulutukseen, jonka oli järjestänyt yhdistyksen vaalityöryhmä vaalipäällikkö Kai Lepomäen johdolla. Aluksi Lepomäki esitteli vaalityöryhmän ajatuksia kevään koitoksia silmällä pitäen, jonka jälkeen sitten oli yllätyspuhujan vuoro, josta ehdokkailla ei ollut […]

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan tervehdys: “Jokainen ihminen on tärkeä”

Vuosi sitten, kun kirjoitin ensimmäistä tervehdystäni puheenjohtajana, en voinut kuvitella, mitä vuosi 2020 toisi tullessaan. Tuolloin kaikki näyttivät valoisalta, odotukset olivat kovat ja suunnitelmat, miten lähteä viemään tätä yhdistystä eteenpäin. Oli tarkoitus, että voisimme järjestää […]

Ajankohtaista

Hyvää uutta vuotta 2021

Koivukylän Sosialidemokraatit toivottaa kaikille oikein hyvää ja turvallista uutta vuotta 2021. Vaikka vuosi 2020 oli raskas ja moni asia meni uusiksi, on valoa tunnelin päässä jo, ja vuosi 2021 näyttää toivottavasti jo huomattavasti paremmalta.

Kannanotot

Liikuntapaikkojen parkkimaksupäätös ei ole hyväksyttävissä

Koivukylän Sosialidemokraatit päätti lähettää kirjelmän SDP:n valtuustoryhmälle teknisen lautakunnan tekemästä päätöksestä parkkimaksujen nostamisen osalta. Hyvä SDP:n valtuustoryhmän jäsen, Olemme Koivukylän Sosialidemokraateissa hyvin tyrmistyneitä päätöksestä, jonka tekninen lautakunta on tehnyt koskien pysäköintipaikkojen maksullisuutta. Etenkin urheilupuistojen sekä […]

Kannanotot

Syyskokouksen kannanotto

Kannanotto: Yli 70-vuotiaiden kertalipun alennuksen poistosta ei ole hyötyä Koivukylän Sosialidemokraateilla on noussut huoli yli 70-vuotiaiden HSL:n kertalipun alennuksen poistumisesta. Kertalipun poistuminen rokottaa eniten heitä, jotka käyttävät harvoin julkista liikennettä. Alennuksen poistuessa vähäiset kerrat käyttää […]

Ajankohtaista

Joni Hildén jatkaa puheenjohtajana

Syyskokouksen 19.11.20 kannanotto luettavissa –>Kannanottoja Koivukylän Sosialidemokraattien puheenjohtajana vuonna 2021 jatkaa Joni Hildén. Tuleva kausi on hänelle toinen puheenjohtajana. Koivukylän Sosialidemokraattien johtokunnassa Hildén on ollut vuodesta 2017 lähtien toimien muun muassa sihteerinä kahden vuoden ajan. […]

Ajankohtaista

Syyskokous

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen 19.11.20 klo 18.00. Koivukylän Sosialidemokraattien syyskokous pidetään torstaina 19. marraskuuta kello 18 Havukoskella sijaitsevalla Karjopolun kerhohuoneella. Osoite on Karjopolku 9 A, 01360 Vantaa (kartta ja kutsu liitteenä).  Kokous järjestetään hybridikokouksena, joka tarkoittaa sitä, […]

Politiikan viikko

Politiikan viikolla tapahtuu

Tervetuloa Rekolan Työväentalolle! Perinteinen politiikan viikko järjestetään tänä vuonna hyvin erilaisissa tunnelmissa, koronarajoitusten vuoksi. Ulkotapahtumista olemme joutuneet luopumaan mutta, Rekolan Työväentalolla järjestämme yhteistyössä Koillis-Vantaan yhdistysten kanssa kaksi iltatapahtumaa, joihin on ilmoittautuminen (kts. mainokset). Erkki Liikasen […]

Ajankohtaista

Koivukylän Sosialidemokraatit tukee nykyistä johtoa

Koivukylän Sosialidemokraatit antaa tukensa nykyiselle johtonelikolle ja toivoo heidän jatkavan puolueenjohdossa puoluekokouksen jälkeenkin. Koivukylän Sosialidemokraattien johtokunta käsitteli keskiviikkona kokouksessaan puoluekokousasioita. Asiakysymysten lisäksi keskusteltiin puolueen johtoon haluavista ehdokkaista ja mietittiin, kuinka saadaan hyvä vire jatkumaan. Yhdistys […]