Koivukylälle vaaleissa kolme valtuutettua – Luottamuspaikkajaossa Koivukylä sai 21 paikkaa

Koivukylän Sosialidemokraatit saivat kuntavaaleissa läpi kolme valtuutettua, kun valituiksi tulivat Faysal Abdi, Sirkka-Liisa Kähärä ja Jari Sainio. Valtuutettujen lisäksi saimme luottamuspaikkoja yhteensä 21, joista osa paikoista on varajäsenen paikkoja.

– Kokonaisuutena katsoen voimme olla tästä paketista tyytyväisiä, vaikka olisimme toki toivoneet saavamme useamman varsinaisen lautakuntapaikan. Tulos on kompromissi ja voimme olla siihen suhteellisen tyytyväisiä, Koivukylän Sosialidemokraattien puheenjohtaja Joni Hildén toteaa.

Kaupunginhallitukseen valittiin varsinaiseksi jäseneksi valtuutettu Faysal Abdi ja hänen varajäsenekseen Joni Hildén. Molemmat saivat myös paikat konsernijaostossa, Abdi varsinaisena jäsenenä ja Hildén varajäsenenä. Abdin tavoin Hildén oli ehdolla kuntavaaleissa, mutta ei tullut valituksi.

Kaupunkitilalautakuntaan varajäseniksi Koivukylästä valittiin Kaarlo Kähärä sekä Eeva Pitkänen. Molemmat olivat kuntavaaleissa ehdokkaina, mutta eivät tulleet valituksi. Kasvatuksen ja oppimisen lautakuntaan saimme yhden paikan, jonka sai valtuutettu Jari Sainio. Sainio valittiin lisäksi yksilöasioiden jaoston puheenjohtajaksi.

– Kaarlon putoaminen viime metreillä kaupunkitilalautakunnan varsinaisen jäsenen paikalta on tietysti suuri pettymys, samoin kuin Jarin tyytyminen rivijäsenen paikkaan kasvatuksen ja oppimisen lautakunnassa, Hildén harmittelee.

Kaupunkikulttuurilautakuntaan puheenjohtajuus – Monikulttuuriasian neuvottelukuntaan varapuheenjohtajuus

Kaupunkikulttuurilautakuntaan puheenjohtajaksi valittiin valtuutettu Sirkka-Liisa Kähärä ja hänen varajäsenekseen Nina Uskola. Uskola oli ehdolla myös kuntavaaleissa, mutta ei tullut vaaleissa valituksi.

Lautakuntien lisäksi Vantaan suun terveydenhuollon liikelaitoksen johtokunnan varajäseneksi tuli valittua Eeva Pitkänen. Monikulttuuriasian neuvottelukunnan varapuheenjohtajaksi valittiin kuntavaaleissa ehdolla ollut Mila Kangasniemi, jonka äänimäärä jäi pienestä kiinni, että olisi saanut varavaltuutetun paikan.

– Milan saaminen monikulttuuriasian neuvottelukunnan varapuheenjohtajaksi lämmittää erityisesti sydäntäni. Myös Sirkka-Liisan puheenjohtajuus kaupunkikulttuurilautakunnassa on äärimmäisen hienoa asia, vaikka hänen ykköstavoitteensa valtuuston puheenjohtajana ei toteutunutkaan, Hildén pohtii.

Keskusvaalilautakunnan varajäseneksi valittiin Tiina Vuosalmi-Aho, joka valittiin myös uskottuihin miehiin. Vanhusneuvoston varajäseneksi valittiin Sirkka Laaksonen. Käräjäoikeuden lautamiehiksi valittiin Juha Kähärä sekä Nina Uskola.

Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n hallitukseen valittiin Nina Uskola. Kiinteistö Oy Tiedepuiston hallitukseen valittiin Mila Kangasniemi. Uudenmaan liiton hallituksen varajäseneksi valittiin Jari Sainio ja Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston varajäseneksi Faysal Abdi.

Kuntavaaleissa ehdolla olleet Zabi Yawari, Jutta Vihonen ja Katja Itäpää jäivät paikkajaossa ilman hyvästä vaalityöstänsä huolimatta.

– Erityisen harmissani olen Zabin, Jutan ja Katjan kohtalosta, että he eivät saaneet paikkoja, vaikka tekivät hienon vaalityön. Näissä nuorissa on kuitenkin sosialidemokraattisen liikkeen tulevaisuus, ja heistä tulemme kuulemaan vielä jatkossa. Heidän aikansa tulee vielä, Hildén uskoo.

– Tämän kolmikon lisäksi olisin mielelläni nähnyt luottamuspaikkojen nimilistassa myös Kai Lepomäen, Soile Erikssonin, Jaana Heiskasen ja Jaana Ristolan nimet.

Uuden valtuuston ensimmäinen kokous on 23. elokuuta ja lautakunnat sekä kaupunginhallitus aloittavat syyskuussa.

Teksti: Koivukylän Sosialidemokraattien toimitus

Kuva: Joni Hildén